tiistai 17. tammikuuta 2012

Viikon 3 päivityksiä

18.1. päivitys
Osa viimeisistä paketeista on jo lähtenyt matkaan. Muistakaahan myös ennen viimeistä lähetyspäivää tehdä "paljastus" ystävällenne (paketin mukana, kortilla, s-postilla...), että hän tietää kuka on paketteja tämän kierroksen aikana lähetellyt.

Hellu on saanut ystävältään käsityöihmiselle erittäin hyvin sopivan paketin:
Postissa odotteli tämän kierroksen viimeinen muistaminen salaiselta marttaystävältä, ja paketista paljastui taas yhtä sun toista ihanaa! Käsityöihmisenä minua ilahdutti suuresti kaksi kerää Novitan Rose mohair -lankaa, jotka on tarkoitettu paketissa olleen Novita-lehden Veltto-koiran tekemiseen. Veltto tullaan varmasti virkkaamaan valmiiksi pian! Paketissa oli myös koira-aiheinen kortti, joten koiran emännälle kaikin puolin sopivaa tavaraa :).

Olin saanut SMY:ltä nettikortin jo ennen tätä pakettia, siinä oli linkki virkattuun koiraan, joten osasin jo odotella jotain käsityöaiheista. Ilo oli suuri kun huomasin saaneeni sekä Velton ohjeen että kokonaisen lehden täynnä kivoja ohjeita!


Sain myös suklaapatukan (nam!), Marimekon karhuaiheisen heijastimen (tämäkin päätyy koiramaiseen käyttöön sillä laitan sen koirani valjaisiin) sekä IVANAhelsingin pussukkan (jonka senkin otin jo käyttöön). Kiitos siis kovasti tästäkin muistamisesta, lämmitti mieltä kivasti näin pakkasen keskellä!


22.1. päivitys
Hurrikaani on saanut kivan, rakkausaiheisen paketin.

Ei kommentteja: