perjantai 22. helmikuuta 2013

Helmikuun muistamisia - osa 2


Draculauran sydänrasia
Draculaura on saanut ihanan ystävänpäivämuistamisen jonka hakeminen postista viivästyi vähän lomamatkan vuoksi.
Draculauran paketti

Draculaura on myös saanut helmikuun pakettinsa josta löytyi mm. kaunis rautalankasydän: 
Voi miten kauniin metallihässäkkäsydämen sain salaiselta ystävältäni. Oletan hänen tehneen sen itse - ja se on aivan "minun näköiseni" koriste. Paketista paljastui myös suloiseen itämaiseen penaaliin pakattuna materiaalit toisen samanlaisen sydämen tekemiseen. Näen jo ikkunassani roikkuvan keväisin tuon ystävältäni saamani sydämen yhdessä muutaman omin käsin väsäämäni pienemmän sydämen kanssa. SMY'ni oli myös muistanut tytärtäni ja lähetti hänelle kätevän Prinsessa piirustus-/maalaussetin. Kiitos salakaveri, olet ihana!

Kimara on saanut hauskan ja monipuolisen paketin. Katsohan täältä lisää. 

Multasormikin on saanut pakettinsa ja hän pääsee kasvattamaan vaikka tomaatteja. Luehan täältä lisää. 

Salamander on saanut pakettinsa: "Hämmästyttävä paketti, kertakaikkiaan! Leijailen varmaan koko viikon. Lukekaa lisää blogistani! :)" Ja blogiin siis klikkaamalla tästä.

Sofia on saanut paketin, joka ilahduttaa koko perhettä. Lue täältä blogista lisää.

Jaana pääsee kokeilemaan ja tekemään monenmoista. Täältä voi lukea lisää ja katsella kuvat.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Helmikuun paketeista tehtyä

Ruiskaunokin tekemään neulepintaa
Ruiskaunokki on aloittanut kauniin neuleen:

Tässä kuva SMY:ltä saamastani langasta ja ohjeesta tekemästäni neuleesta. Ihan tarkalleen ohjetta en noudattanut...vaihdoin puikotkin ensimmäisen yrityksen jälkeen isompiin ja tämän neuleen olen jo purkanut...päätinkin tehdä jotakin ihan muuta tästä langasta, mutta tällä kuviolla... kertoisin vielä, että lanka on oikein pehmoista ja mukavaa ja neuletta pyysi eräs tyttönen itselleen!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Helmikuun muistamisia - osa 1

Ruiskaunokin saama kortti
Ensimmäiset paketit ja ystävänpäiväyllätykset ovat lähteneet matkaan. Ensimmäinen blogipostaus aiheesta löytyy Laiskiaiselta.

Eli Laiskiainen pääsee keittämään lumiukkosoppaa. Luepa täältä lisää.

Ruiskaunokin paketti

Ruiskaunokki on saanut mukavaa tekemistä ja selvitettävää palapelin muodossa:
Olen saanut huikean hauskan SMY-paketin ja Ystävänpäiväkortin, itseaskarrellun! Arvostan askartelijoita, niin huolellista jälkeä on  SMY:ni pikku kätösistä  lähtenyt! Palapelin muotoon tehty neuleohje, jonka aion pian ratkaista...Lankaa ohjeeseen: kaksi kerää Hankoa.Lisäksi hauska Ylläriohje jonka mahdollisimman pian aion leipoa. Voi, tämä paketti on niin  mukava yllätys! Harmi, että blogiini ei nyt pääse kuvapostausta tekemään, mutta ohessa kuvat. Hyvää pian koittavaa Ystävänpäivää ihan jokaiselle!

Laiskiainen on saanut lämmittävän paketin ystävältään. Luepa täältä lisää.
Anita Kahman paketti

Anita Kahma pääsee tekemään mm. piirakoita:
JEI, ihana yllätys kun avasin paketin. Minulla on ihan ranne kipeänä kutomisesta ja juuri vauvaneuleita olen viimeksi tehnytkin :-) Nyt voin taas etsiä uusia neuleohjeita ja aloittaa jollekin vauvalle taas uutta.  Kirjontalanka oli lempiväriäni, sellaista "moniväristä" liukuvärjättyä, josta saa elävää kirjontapintaa, vaikka lanka on samaa koko ajan. Suklaa pääsee tänään vielä "parempiin suihin" ja ystävälleni voin vakuuttaa, että ensi viikonloppuna kokeilen uutta pulikkaani - kiireitä tai ei :-)
Siireyn paketti
Siirey on saanut monenmoista mukavaa ja herkullista: 
KIITOS todella paljon ihana Salainen martta ystävä, kaikki tuntui osuvan enemmän kuin nappiin. Ja pahoitteluni päivityksen viivästymisestä. Onnistuin iloitsemaan paketista Saunalahden asiakaspalvelulle lähetetyssä sähköpostissa joka yllätys yllätys piti tulla übermartalle. Koetan nyt muistaa kaikki niin monet asiat paketista. Sain siis: kynttilöitä, kiiltokuvia, askartelutarvikkeita, kirjepaperia, korttipohjia, koristepohjia, pelin, pari suklaalevyä, softis helmiä kertaa kaksi pakettia, kynttilöitä, ihanan reseptin ja ohjeita miten helpoittaa minun työtä. Luulin, tuota pakettia avatessani, että se oli sekoittunut Maija Poppasen laukkuun. Todella paljon kiitoksia paketista :)
 
 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Salainen marttaystävä 4 käynnistyi

Uusin Salaisen marttaystävän kierros on nyt käynnissä.
Mukana on 11 innokasta osallistujaa. Määrä on aika paljon edellistä kertaa pienempi, mutta hauskuuden määrähän näissä jutuissa on vakio. Vai mitä :) Mukava kevät siis tulossa osallistujille ja Übermartalle.

Joka kuulla on oma teemansa ja helmikuun teemana on ystävyys:
Helmikuussa juhlistetaan ystäviä ja ystävyyttä. Kerää pakettiin jotain sellaista jota voi tehdä yhdessä muitten kanssa (lapset, puoliso, ystävät). Innosta vaikka ystävääsi leipomaan sämpylöitä lastensa kanssa tai järjestämään origami-illan ystävien kesken. 

Blogiin päivitellään paketteja ja yllätyksiä sitä mukaa kun niitä tulee. Pysykäähän "kanavalla"!